Meritien koko historia

Meritien historiaa

Kuva pursimajan rakentamisesta

Koottu Meritien juhlajulkaisuista vuosilta 1997 ja 2002, joihin lokikirjamerkinnät kokosi ja osin muisteli Yrjö Santaholma.

1972

Seuran perustava kokous pidettiin 13.4.1972 Vapaaniemen yhteiskoululla. Läsnä oli 32 henkilöä. Meritie ry rekisteröitiin yhdistysrekisteriin 1.6.1972.

Ensimmäisenä toimintavuotena keskittyi toiminta sataman vartiointiin, yhteistelakointiin sekä jäsenhankintaan.

1973

Hallitus teki päätöksen, että anottaisiin sekä Suomen moottoriveneliiton että Suomen purjehtijaliiton jäsenyyttä. Ja niin Suomen moottoriveneliiton jäsenyyttä anottiinkin, ja se myös hyväksyttiin. Sen sijaan Suomen purjehtijaliiton jäsenyyttä ei anottu.

Samana vuonna saatiin myös merkki jonka suunnitteli arkkitehti Kirmo Mikkola.

Toiminnan hiljalleen lisääntyessä tulivat mukaan myös yhteisretket. Ensimmäinen tällainen retki tehtiin Porkkalassa sijaitsevaan Bätesholmeniin.

Tähän asti oli vartiointia hoidet tu taivasalla seisten, mutta tänä vuonna saatiin ensimmäisen ker ran Espoon kaupungilta lainaksi luistelukoppi vartiomiehen sadesuojaksi. Vuoden lopussa oli jäsenmäärä 50.

1974

Toimintaa jatkettiin lähinnä edellisten vuosien tapaan. Nyt oli kuitenkin vuorossa eräät tärkeät hankinnat: puhelin, LA-puhelin sekä sähkön jakopiste.

1975

Tätä vuotta voidaan pitää kirjeenvaihdon vuotena. Satamaan oli edellisenä syksynä hinattu proomu, joka perille päästyään upposi. Jouduttiin käymään runsasta kirjeenvaihtoa sekä proomun omistajan että Espoon kaupungin kanssa, jotta vaaralliseksi käynyt hylky saataisiin poistettua. Tänä vuonna alkoivat myös jäsentiedotteet tippua jäsenistön postiluukuista.

1976

Anottiin Suomen purjehtijaliiton jäsenyyttä, joka seuralle myös myönnettiin. Samoin hankittiin oma vartiokoppi.

1977

Tehtiin ensimmäinen ekskursio, joka suuntautui Tampereelle. Käytiin tutustumassa Arteknon toimintaan sekä heidän valmistamiin veneisiin. Vierailtiin myös Tampereen planetaariossa.

Kevättalvella kaupunki poisti satamaan uponneen proomun.

Telakointia oli kaikkina vuosina haitannut pieni syvyys telakointialueen ympärillä. Köliveneitä ei tahdottu saada syksyllä ylös eikä keväällä veteen. Tarvittiin väylä nostopaikalle. Neuvottelut kaupungin kanssa käynnistettiin, jotka sitten tuottivatkin tulosta. Kaupunki suostui maksamaan urakoitsijan, jos löydämme sellaisen, joka veisi kaivurinsa jäälle. Talkoovoimin avattiin 40 metriä pitkä uoma sahaten n. 70 cm paksua jäätä.

Oli myös koittanut aika järjestää purjehduskilpailut ja niin ensimmäiset pidettiinkin 9.8.

1978

Järjestettiin louhiluokan SM-kilpailut. Kilpailut pidettiin 1-3.9. Kytön edustalla.

Samana vuonna otettiin myös junioritoiminnan ensimmäiset askeleet. Toiminta käsitti pääasiallisesti optimistijollan käyttökoulutusta. Seuralle hankittiin myös oma optimistijolla.

Satamaan pystytettiin talkoovoimin lipputanko.

Jäsenistön keskuudessa oli myös havaittavissa määrättyä ”kilpailuhenkeä” ja näin ollen päätettiin aloittaa tiistaisin iltakilpailut. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 134.

1979

Espoon kaupunki aloitti sataman uudelleenjärjestelyt. Toiminnan jatkuvasti lisääntyessä alkoivat hallituksen voimavarat käydä riittämättömiksi ja näin ollen päätettiin perustaa seuraavat jaokset eri toimintamuotojen edelleen kehittämiseksi: purjehdusjaos, moottorivenejaos sekä katsastusjaos. Tänä vuonna saatiin myös kaupungilta pitkään kaivattu jäteöljysäiliö satamaan. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 200.

1980

Seura järjesti ensimmäisen eskaaderipurjehduksen, jonka määränpäänä oli Naantali. Eskaaderiin osallistui 11 venekuntaa.

Vuotta voidaan pitää merkittävänä seuran sekä Suomen purjehduksen historiassa; anottiin kilpailukalenteriin yksinpurjehduksen saaristokilpailu köliveneille tasoitussäännöin sekä moottoriveneille päivänavigointikilpailuja. Perustettiin myös kipparijaos, joka liitettiin Suomen Navigaatioliittoon. Jäsenmäärä oli 239.

1981

Jatkettiin pitkälti samoilla linjoilla, jolle edellisenä vuotena oli luotu perusta. Eskaaderipurjehduksesta näytti tulleen perinne. Samoin yksinpurjehdus oli saanut kiitettävän vastaanoton kilpapurjehtijoiden joukossa.

Pitkään vireillä ollut hanke saada Rulludden seuran käyttöön toteutui. Vihdoin allekirjoitettiin vuokrasopimus Espoon kaupungin kanssa. Saatiin myös satamaan makea vesi.

Junioritoiminta alkoi myös nostaa päätään. Hankittiin junioreiden käyttöön moottorivene saattoveneeksi. Samoin luotiin uusia uria junioreiden kouluttamiseksi. Junioreiden käyttöön hankittiin koulutusveneeksi kölivene. Vene oli tyypiltään My. Samanlaisilla veneillä olivat muutamat juniorit jo purjehtineet menestyksellisesti Helsingin piirin kilpailussa. Tämän hankinnan jälkeen pystyttiin paremmin kouluttamaan nuoria, kun käytössä oli samanlaisia veneitä useampia. Eräs huomion arvoinen seikka oli myös se, että ne joilla ei ollut omaa venettä voivat osallistua toimintaan.

1982

Rulluddenin osoittauduttua, varsinkin talvitukikohtana epäkäytännölliseksi, puulämmityksen, syrjäisen sijainnin ja lumiesteiden johdosta, tehtiin seuran yleisessä kokouksessa syksyllä periaatepäätös majahankkeen vireillepanosta. Tästä syystä saaren hankinta retkikohteeksi joutui odotuslistalle ja suuri joukko seuran aktiivijäseniä kovan punnerruksen alaiseksi pariksi vuodeksi. Veneilyäkin kuitenkin ehdittiin harrastaa.

1983

Rakennushanketta jouduttiin viemään eteenpäin kuin olisi haluttu tunkea läpi harmaan kiven, sillä ensimmäisiä toimenpiteitä oli rakennusluvan saaminen poikkeuslupateitse, koska alue oli rakennuskiellossa.

Muutenkin jouduttiin muuttamaan suunnitelmia arkkitehdin omaan käyttöön suunnittelemasta yksilöllisestä rakennuksesta elementtirakenteiseksi, koska seuran resurssit eivät olisi muuten riittäneet. Lopullisesti seuran jäsenistö siunasi hankkeen 29.12 83 pidetyssä kokouksessa, tosin äänestyksen jälkeen, ja valtuudet myönnettiin pursimajahankkeen eteenpäin viemiseksi.

1984

Vuosi oli rakennusvuosi ja uurastus alkoi kantaa hedelmää. Poikkeuslupa myönnettiin, vuokrasopimus solmittiin, kaupunginvaltuusto päätti takauksesta ja avustuksesta ja lopuksi rakennuslupakin myönnettiin yhdennellätoista hetkellä ajateltaessa rakentamista v. 1984.

Rakentamista varten luotiin oma projektiorganisaatio, vaikka ei sitä niin hienosti nimitettykään. Organisaatio toimi tehokkaasti, harjannostajaiset pidettiin 1.6 ja maja oli käyttökunnossa marraskuussa.

Kun oli oma keittiö ja tupa, käynnistyi seuran naisjaoston (myöhemmin nimi muuttui majatoimikunnaksi) toimintakin uudelleen.

Kiivaasta rakennustoiminnas ta huolimatta ehdittiin kilpailla ja matkapurjehtia, jotkut sankassa sumussa Ahvenanmerellä ja toiset jopa helteessä Götan kanavalla.

Syksyllä onnistuttiin saamaan lupa hätärakettien harjoitusammuntaan, joka tapahtui luonnonmukaisissa olosuhteissa, pimeässä, kylmässä ja tuulessa A-laiturin uloimmassa päässä.

1985

Majaponnistuksen jälkeen vedettiin hiukan henkeä kun vain loppusilaus oli tekemättä edelliseltä vuodelta. Retkikohteen hankinnastakin jaksettiin taas aloittaa keskustelut. Jäsenpolitiikassa ryhdistäydyttiin tekemällä päätös jäsenen erottamisesta, jos jäsenmaksut olivat jääneet maksamatta kahtena vuonna peräkkäin. Mastovajan rakentamisesta alettiin keskustella.

1986

Mastovajan suunnittelua jatkettiin siltä pohjalta, että seura toimii rakennuttajana. Kaiketi rakentamisen lopettaminen olisi tuntunut liian äkkinäiseltä, joten loppuverryttelyä tarvittiin kuin urheilija rankan suorituksen jälkeen. Nyt riitti organisaatioksi kahden hengen työryhmä, joka sai valtuudet ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin rakennusluvan hankkimiseksi sekä neuvottelujen käymiseksi Espoon kaupungin kanssa tarvittavan lisämaan vuokraamiseksi. Seuran ulkoisten toimintaedellytysten parantamisen vaatimat ponnistelut saivat aikaan huolestuneita mielipiteitä siitä, että seuran päätarkoitus, veneilyn edistäminen, on jäänyt lapsipuolen asemaan.

1987

Mastovajalle myönnettiin rakennuslupa, suunnittelutyöryhmä nimettiin toteuttavaksi ja samalla sitä vahvistettiin kolmella hengellä.

Laituripaikkapulan korjaamiseksi käynnistettiin neuvottelut kaupungin kanssa seuran jäsenille tarkoitetun oman laiturin rakennusmahdollisuuksista.

Juhlittiin seuran 15-vuotista purjehdusta oman katon alla saaristopurjehduskisan palkintojenjaon jälkeen, ja oltiin syystä huolestuneita junioritoiminnan vetämisestä. Junioreissahan on seuran tulevaisuus. Kahvion pito pursimajalla seuran jäsenille kevät- ja syyskausilla oli muodostunut vakiintuneeksi toimintamuodoksi samoin kuin juhlien järjestely tarpeen mukaan.

1988

Seuran 15-vuotisjuhlissa järjestetyn gallupin tulosten johdosta pyrittiin toiminta-aktiviteettiä suuntaamaan enemmän merelle päin ja toimintasuunnitelmassa tämä oikein kirjoitettiinkin näkyville. Hallitus lupaili myös retkipurjehduksia ja eskaaderinkin halukkaille. Laiturihanketta vietiin eteenpäin ja muistettiin, että eräs usein ”miksi Meritieläinen”-gallupin vastauksissa mainittu asia oli, että Meritiellä tapaa mukavia ihmisiä – ystäviä -, joiden seurassa viihtyy. Tämä päätettiin pitää mielessä vastaisuudessakin ja vaalia seuran hyvää henkeä.

Purjehdusta tapahtuikin leveällä rintamalla niin kotivesillä kuin kauempanakin ja seuran lippu näkyi mm. Gotlant Runt kilpailun satamissa ja Atlantilla Färsaarilta ja Las Palmasilta Barbadokselle saakka Karibian merellä. Tässä etäisimmässä kohteessa kunnostautui Pekka Hyryläinen voittamalla luokkansa ”Atlantic Rally for Cruisers”- kilpailussa veneellään First Fun.

Kotivesien kilpailuaktiivisuuden lisäämiseksi käynnistettiin Espoon lähiseurojen kanssa yhteistyössä Shipmate Espoo-ranking kilpailusarja houkuttelemaan Meritieläisiä muihinkin kuin seuran omiin kilpailuihin.

1989

Toimintaedellytyksien parantamiseksi ja seuran jäsenistön parhaaksi jatkettiin ponnistuksia oman laiturin saamiseksi. Koska vesialue, johon laituri tulisi, oli liian matalaa, jouduttiin odottelemaan ruoppausta. Alun perin oli pyritty laiturin saamiseen kesäksi 1989, joka kuitenkin meni ennen kuin ruoppaaja tuli.

Vapaampien tuulien alettua puhaltaa idässä tehtiin ensimmäinen eskaaderipurjehdus Suomenlahden yli Tallinnaan ja mukana oli parikymmentä venettä.

Kilpapurjehdusrintamalla jatkui toiminta edellisten vuosien malliin tiistaisin harjoituskilpailuin ja elokuussa saaristo- ja yksinpurjehduskilpailuin. Ennen kesälomakautta tuli kilpapurjehdusohjelmaan 17.6. kaksinpurjehduskilpailu, johon otti osaa 15 venettä.

Junioritoiminta, joka oli Meritiellä laantunut osittain vetäjien ja ideoittenkin puutteeseen sai uutta vauhtia, kun SPL nimesi vuoden junioritoiminnan teemavuodeksi.

Samassa yhteydessä työnnettiin vesille uusi veneluokka, Still 380, joita ostettiin seuralle kaksi venettä harjoitus- ja kilpapurjehduskalustoksi.

Ne olivatkin ahkerassa käytössä, mutta valitettavasti laatu ei vastannut sitä, mitkä vaatimukset tällaisten veneitten tulisi täyttää ja niissä oli luvattoman paljon heikkoja kohtia, jotka vaativat korjauksia tuon tuostakin.

Majatoimikunta, millä nimellä entinen naisjaosto opittiin tuntemaan, toimi edelleen aktiivisesti pitämällä kahviota ja hyvää huolta juhlien aineellisesta puolesta yhtä ansiokkaasti kuin ennenkin, vaikka työtaakka enimmäkseen olikin samojen tuttujen henkilöiden harteilla.

1990

Seuran oma laituri kasattiin Byratekin toi mesta kevät jäille ja asettui auringon ydinenergian avulla elementtiinsä ja lähes sata entistä ja uutta seuran jäsentä sai paikkaongelmansa ratkaistua. Tungos laituriin oli niin kova, että osa seuran merkitsemistä vieraspaikoistakin myytiin, eikä seuralle syntynyt tarvetta käyttää lainavaltuuksia, jotka seuran kokous oli hallitukselle antanut. Seuran säännöt olivat jo aikaisemmin tulleet vanhanaikaisiksi ja niitä uudistamaan asetettu toimikunta sai työnsä päätökseen. Uudet säännöt tulivat hyväksytyiksi oikeusministeriössä muutaman aikaisemmin käydyn ehdotus- ja muutoskierroksen jälkeen.

Seuran jäsenmäärä oli noussut yli 500 henkilöön, joten oli aika siirtyä ATK-kauteen ja saada seuralle hankittu PC ohjelmineen hyötykäyttöön. Aluksi toiminta ontui sieltä täältä ja aiheutti loiskiehuntaakin, kun ostetut ohjelmasovellutukset eivät lähteneetkään pyörimään toivotulla tavalla, kenties ennakko-odotukset ko. ohjelmien mahdollisuuksiin verrattuina olivat liian korkealla. Myöskin tottuminen johonkin ohjelmaan voi aiheuttaa toisen hyväksymisvaikeuksia.

Purjehduksessa peruskuviot noudattelivat entisiä ratoja, tiistai-, kaksinpurjehdus-, saaristo- ja yksinpurjehduskilpailuineen.

Uutuutena oli 380-luokalle yhdessä EPS:n kanssa järjestetty kevytveneregatta, johon koiranilmaksi muuttuneessa säässä otti osaa 10 venettä.

Junioritoiminnan tukemista harrastettiin hankkimalla juniorien purjehdusharjoitusten ohjaamista ja valvontaa varten Buster RS perämoottorivene, jonka toinen, vähintään yhtä tärkeä, tarkoitus on helpottaa poijualueen huoltoa ja vartiointia ja kilpailujen järjestämistä.

Aloitettiin myös juniorien kouluttaminen järjestämällä purjehdusleiri ja harjoituspurjehduksia.

Retkiä järjestettiin kuten ennenkin. Juhannusretki perinteeksi muodostuneeseen tapaan Fageröholmille monipuolisine ohjelmineen, mm. heittoliina  ja tietokilpailuineen ja muutenkin mukavana yhdessäolotapahtumana. Tallinnan eskaaderin suosio putosi puoleen, vain n. 10 venettä oli mukana. Syysretki kärsi, kenties huonon sääennusteen takia, osanottajapulaa ja se suuntautui kokoontumiskilpapurjehduksena Södergrundetille.

Pikkujoulut ohjelmi neen ja pukkeineen samoin kuin keväturheilupäivät olivat talvi kauden perinteisiksi muodostuneita kohokohtia. Muutenkin talvitoiminta oli vuosittain käynyt yhä vilkkaammaksi, kun oma pursimaja antoi mahdollisuuden järjestää veneilyyn ja vesillä oloon liittyviä koulutus ym. tilaisuuksia kuten esim. laivuri-, VHF- ja ensiapukursseja. Pursimajan lokikirjaan tuli merkintöjä eri tilaisuuksista niin tiheään, että sähkön säästämisestäkin piti luopua ja antaa termostaatin olla jatkuvasti lämmitysasennossa.

1991

Yritys saada vuokratuksi osa Fageröholmista seuran retkikohteeksi kilpistyi maanomistajaan, joka halusi pitää saarensa avoimena kaikelle kansalle. Juhannuskokon polttamiseen saatiin kuitenkin oikein lupa, kunhan se poltetaan hiekalla. Syysretki suuntautui Stor-Träskölle kymmenkunnan veneen voimin ja sääkin suosi.

Junioritoimintaan satsattiin edelleen, josta yhtenä muotona mainittakoon päätös tukea mestaruustasolle nousseita Meritietä edustaneita Emma ja Jenni Lybeckiä E-jollissa ja Optareissa kansallisissa ja kansainvälisissä kisoissa maksamalla mm. kilpailumaksuja (sekä vuonna 90 että 91).

Seuran retkille on kautta vuosien osallistunut purjevenekuntia selvästi enemmän kuin suhteellinen osuus venemäärästä edellyttäisi. Lieneekö anti ollut liian vähäinen moottoriveneväelle vai onko nopeampi matkavauhti vienyt heidät kauemmaksi? Mitenköhän moottorikansaa aktivoitaisiin mukaan yhteisiin rientoihin?

Kaukovesien valloituksesta ei voi jättää mainitsematta Pekka Hyryläisen miehistöineen suorittamaa maailman ympärikilpapurjeh dusta ”Europa 92 Round the World Rally”:a. Kilpailu alkoi tammikuun 6.na 1991 Gibraltarista ja päättyi huhtikuussa 1992 Gibraltariin. Meritien lippu on näin kierrätetty maailman ympäri s/y Soolon lipputangossa ja kunniakkaasti hyvin sijoituksin, lopputuloksissa luokkansa toisena ja kokonaiskilpailussa viidentenä, jolle annetaan runsaat suosionosoitukset.

1992

Vuosi oli Meritien 20 v. juhlavuosi, jota vietettiin asiaankuuluvalla juhlamielellä. Juhlatapahtumat alkoivat merkkipäivän vietolla 23.5.92 juhlavastaanottoineen ja loistelohipäivällisineen sekä illanviettoineen.

Vuotta 1992 voitaisiin luonnehtia myös saarikuumevuodeksi, koska saaritontin hankinta oli selvästi eniten hallitusta kuormittava asia. Saaritontin hankinta oli annettu v. 1991 hallituksen tehtäväksi ja siihen paneuduttiin innolla. Luettiin lehdistä ilmoituksia, ilmoitettiin itsekin ja saatiin vihjeitä myös suoraan. Alustavien kartoitusten ja hintahaarukan selvityksen jälkeen vuosikokous tarkensi hallituksen evästyksiä seuraaviksi: saarikohteen tulee olla enintään 40 mpk länteen Suomenojalta ja hinta alle 500000 mk, Ehdot täyttävä kohde löytyikin ja sitä käytiin juhannusretken yhteydessä tutkimassa. Paikka havaittiin sopivaksi sekä rantautumiseen että muissakin käyttötarkoituksen asettamissa vaatimuksissa. Niinpä hallituksen esityksestä päätettiin ylimääräisessä kokouksessa 26.8.1992 ostaa Inkoon saaristosta tontti r:no 1:191 nimeltään Holken, joka sijaitsee saaressa, jonka nimi meri kortissa no 724 on Bärgarholmen. Rantautua voi noin paikas sa 59° 55,58′ P, 23° 52,13′ 1. Kaupat tehtiin 29.9.1992. Hintakin jäi alle annetun ylärajan.

Junioritoiminta oli melko vireää, järjestettiin yhdessä Espoon liikuntaviraston kanssa purjehduskurssi 8-11.6, 380-liiton kanssa leiri 11–12.6 ja juniorileiri Gåsgrundetilla 29–30.8.

Purjehdustoiminnassa saavu tettiin kansainvälistäkin kokemusta, kun seuramme lipun alla purjehtineet veneet: s/y Soolo päätti purjehdusrallin maailman ympäri ja s/y Janpia osallistui Kolumbuksen 500- vuotisjuhlakilpailuun.

1995

Seuran jäsenmäärä oli edelleen hienoisessa laskussa, joka oli jatkunut saaritontin hankintavuodesta 1992 lähtien. Saarta ei kuitenkaan voitane pitää vähentymisen syynä, vaan se lienee koko maan taloudessa pitkään vallinneen laman seurausta. Ensinhän joudutaan luopumaan sellaisista menoista, jotka eivät ole elämisen kannalta aivan välttämättömiä. Vaikka veneily ei varmaankaan ole aivan ensimmäisten karsittavien joukossa, senkin aika varmasti koittaa, jos rahaa ei liikene. Sama laman aiheuttama suuntaus oli nähtävissä myös Suomenojan laituripaikkakysynnässä niin kuin muissakin Espoon satamissa. Jopa ”pannassa” olleet ulkokuntalaiset rupesivat saamaan laituripaikkoja ja lopulta ilman korotettua hintaakin.

Saman laman seurauksiin lienee luettava myös poijualueen käytön vähentyminen entisestään, poijualueella oli enää yksi vene. Laituripaikkoja näkyi Suomenojallakin tyhjillään. Seuran hallinnoimassa H- laiturissa kaikilla paikoilla sentään oli ainakin nimetty vene, vaikka paikat saattoivat osin olla pitkäänkin tyhjinä, kun veneet olivat reissussa, eikä tilapäisvuokraustarvetta juurikaan ollut, eikä vierailijoitakaan näkynyt mainittavasti.

Seuran toiminnan pääpiirteet jatkuivat pääosin entiseen malliin eikä mitään suuria investointeja tehty. Yhteishankintana ostettiin ja tuotiin maahan omatoimisesti GPS- navigaattoreita n. 30 venee seen suoraan USA:sta, kun venetarvikeliikkeiden tarjontaa pidettiin liian kalliina. Jäsenet luonnollisesti maksoivat viulut eikä Meritie ottanut välityspalkkiota, vaan tällaistakin toimintaa pidettiin hyvän seuran jäsenpalvelutoimintaan kuuluvana asiana.

Varkauksien lisääntymisen innoittamana hankittiin Meritien investoimana venehälytysjärjestelmän keskusyksikkö ja n. 30 veneenomistajaa osti veneisiinsä hälytyslaitteen, joka radioaalloilla raportoi veneeseen tulleista kutsumattomista vieraista keskusyksikköön. Hälytyslaitteen toimintoihin oli liitetty myös akkujännitteen valvonta, etteivät akut talvella pikkuhiljaa purkautuessaan ja jäätymisvaaran siksi lisääntyessä pääsisi vaurioitumaan. Ilmeisesti asialla oltiin hieman liian aikaisin, koska laitteissa oli liian paljon vikoja ja ne jouduttiin kertaalleen uusimaan ja osa toiseenkin kertaan. Myös keskusyksikössä oli prototyyppivikoja ja mm. raportin printtauspaperin siirto takerteli. Näiden haamuhälytysten takia ei järjestelmään kuuluvaa robottipuhelinta aktivoitu.

Talvikautena lisääntyneiden venemurtojen johdosta aloitettiin koeluontoisesti vartiointi myös talvella. Aloitteen tekijänä oli Meritie ja muut espoolaisseurat, joiden jäsenten veneitä on telakoituna Suomenojalla, osallistuivat vartiointiin veneiden lukumäärään suhteutettuna. Hallitus näytti esimerkkiä varaamalla ensimmäiset talvivartiovuorot. Vartiorasitus on melko kevyt, vain yksi vuoro joka toisena vuonna, joten sen ei luulisi olevan kenellekään ylivoimainen. Tulokset näyttivät lupaavilta, kun ilmoitettujen ”vierailujen” määrä väheni 1/10 osaan entiseen verrattuna.

Seuran kesätoiminta noudatteli entisiä hyväksi todettuja rutiineja. Eräs mielenkiintoisimmista tapahtumista oli eskaaderipurjehdus Upinniemen laivastoasemalle. Siellä saimme käsityksen siitä miten rantojamme valvotaan ja millaisia tervehdyksiä tunnistamaton tunkeutuja voi odottaa saavansa osakseen, yrittipä se ilmoitse, vesitse tai veden alitse. Saimme myös simuloidusti mutta hyvin todentuntuisesti kokeilla, miltä tuntuu terveisten lähettäminen ja mitä niiden perille tulosta on odotettavissa.

Merivalkamassa pidettiin jo tavaksi tulleita talkoita ja rakennettiin mm. kävelysilta rannalle kulkemista ja rantautumista helpottamaan. Veneitä vieraili n. 25% edellisvuosia vähemmän, liekö uutuuden viehätys lopahtanut. Juhannuksena veneitä oli n. 25 kpl ja perinteistä juhannusohjelmaa piristettiin putsaamalla naapurin kaivo, jonka väitettiin Meritien toimintojen seurauksena saastuneen. Tästä ei kuitenkaan terveystarkastajan mukaan ole virallista näyttöä eikä hän sitä pitänyt edes luultavana, mutta hyvän tahdon osoittaminen on aina naapurisovun parantamiseksi paikallaan. Onhan muistettava, että purjehdusseuran tuleminen kesämökkinaapuriksi voi aiheuttaa pelkoja oman kesäidyllin menettämisestä vilkastuvan meriliikenteen ja rantaelämän seurauksena.

Junioritoiminnassa oltiin taantuvia lukuja osoittavassa vaiheessa, yhä vähemmän oli osallistujia eri tempauksiin ja erityisesti oli huolestuttavaa nuorimpien juniorien vähäisyys.

Koulutustoiminnasta mainittakoon oma meri-VHF kurssi, joita ei kovin usein järjestetä seuratasolla.

1996

Koska viimeksi kulunut vuosi on aivan lähihistoriaa, josta on toimintakertomus toisaalla tässä julkaisussa, ei liene syytä pitkiin toistoihin tässä. Tulkoon kuitenkin mainituksi, että ns. uudelta poijualueelta poistettiin kaikki poijut, joiden kettinki oli kulunut liian ohueksi. Jäljelle jäi vain pari suurinta, joiden asentamiseen suurten veneiden omistajilla muutama vuosi aikaisemmin on ollut oma kiinnostuksensa. Poistot yö tehtiin parina piristävän viileänä syyspäivänä seuran ”eläkeläisiskuryhmän” ja ”sukellusjaoston” voimin. Painot jätettiin paikoilleen odottamaan mahdollista myöhempää tarvetta, koska niiden ankkurisilmukat olivat vielä riittävän vahvoja. Löytämisen varmistamiseksi painorivit sidottiin toisiinsa painosta toiseen veden alla kulkevilla pingotetuilla köysillä, joihin naaran uskotaan tarttuvan mahdollisen käyttötarpeen ilmaantuessa.

1997

Seuran 25-vuotisen toiminnan ydinkohtien keräämiseksi juhlajulkaisuksi työtä ja tarmoa oli panostettu runsain mitoin kevään ja alkukesän aikana. Julkaisun ulkoasusta ja taitosta kiitokset annetaan Erkki Vartiaiselle. Hänen ansiostaan julkaisusta tuli näyttävä ja kiitosmainintoja saatiin, mikä on enemmänkin harvinaista kuin tavanomaista. Talkootyötä julkaisun hyväksi teki toki suuri joukko muitakin jäseniä, kiitokset heillekin. Painopaikka oli ScanSeri Oy ja sattuneesta syystä ensimmäinen painos ei ollut riittävän laadukas, joten julkaisuja tuli kaksinkertainen määrä ja niitä on riittänyt jaettavaksi vielä viisi vuotta myöhemminkin. Seuran muutkin tavanomaiseen ohjelmaan kuuluvat rutiinit pyörivät kuten ennenkin kokouksineen, jäseniltoineen, retkineen yms.

Meritien 25- vuotisjuhlavuosi huipentui elokuisiin juhliin maittavine ruokineen ja juhlavieraiden omine juomineen pursimajalla. Toki kuohujuomat ja muut asiaankuuluvat alkuvalmistelut olivat majajaoston tarjoamia, vaikka ateria olikin ammattilaisten toimittama. Sitä ennen oli säähän varauduttu rakentamalla pursimajan eteen aidan sisään telttakatos Kari Heikkiseltä lainaksi saatujen venekatoksen kulmapalojen ja ostettujen tukipuiden avulla. Kattona oli kommodorin veneen talvikatoksen valkoinen kevytpeite ja tanssilattiana sitä varten ostetut muottivanerilevyt. Musiikista huolehti Matti Haatanen yhtyeineen ja jalalla pistettiin koreasti tumman utuisena, mutta lämpimänä elokuisena alkuyönä.

Illan ohjelmaan oli varattu ilotulituksen korvikkeeksi harjoitusammunnat laskuvarjoraketeilla, jota varten oli hankittu asianomainen lupa. Tietenkään ei käytetty punaisia hätäraketteja, vaan valkoisia valaisuraketteja. Lupaa hätärakettien ampumiseen ei edes yritetty, koska tiedettiin hakemisen olevan turhaa ajanhukkaa. Eipä aikaakaan kun poliisit pölähtivät pihaan vatimaan kommodoria tilille rakettien ampumisesta. Omasta vartiotornista oli valpas vartija tehnyt ilmoituksen punaisista hätäraketeista. Ehkäpä sään utuisuus sai valkoiset raketit näyttämään punaisilta. Asian laita saatiin selvitetyksi ja poliisipartiokin juhlakahvit iltayönsä piristykseksi.

1998

Tiedotustoiminnassa siirryttiin vähintään 4 numeroa vuodessa ilmestyvän Meriviestiksi nimetyn jäsenlehden toimittamiseen entisen ”vuosijulkaisu + joukko jäsenkirjeitä” –mallin asemesta.

Päätoimittajana aloitti Jorma Kosonen ja jatkoi myös aktiivisen sinnikkäästi. ”Vanhalla vainoojalla” on aina kova urakka saada avustajilta luvatut jutut aikataulun puitteissa ja monet kerrat on työtä tehty pitkälle yöhön. Kiitokset Jormalle jaksamisesta ja sitkeydestä, moni ehkä olisi jo pannut pensselit santaan ja rukkaset naulaan.

Suomenojan sataman kehittämistä varten perustettiin työryhmä ja se laati joukon parannusehdotuksia kaupungin toteutettavaksi, vain harvat ovat menneet läpi.

Kivenmurskaustoimintaa vastaan Suomenojan satamassa taisteltiin kaikin käytettävissä olevin keinoin. Pölyn laskeumien keräys ja valokuvat lähinnä kommodorin ja varakommodorin voimin taisivat olla järeimmät aseet, joita käytettiin. Väheksyä ei voi myöskään vastustavan nimikampanjan organisointia ja sen vaikutusta onnelliseen lopputulokseen Kivenmurskaamo ei lopultakaan laajentunut vaan poistui satamasta pölyä levittämästä.

Varaslähtö purjehduskauteen tapahtui Kreikan vesillä. Meritieläisiä osallistui Purjehtijalehden lukijapurjehdukseen toista veneellistä. Samaa tapaa on toistuvasti harrastettu myöhempinäkin vuosina aina silloin tällöin. Onpa saatu kuulla, että innokkaimmilla on ihan osuus välimerelle sijoitetussa veneessä, jolloin purjehduksia Suomen rannikkoa kirkkaammissa vesissä on helppo toteuttaa.

Majajaoston naiset aktivoituivat purjehduksen suuntaan ja järjesti itselleen pätevää purjehduskoulutusta sekä teoriassa että käytännössä Jonny Engströmin johdolla. Aktiiviryhmään kuuluivat Ritva Hirvonen, Arja Aminoff, Sirpa Mattsson ja Maija Pietilä. Koululaivana oli Captain Voss, Antilla 36. Purjehdusharjoitukset tapahtuivat vilkkaalla Helsingin edustan vesialueella ja harjoituksiin kuului jopa lähtö laiturista konetta käyttämättä.

Kilpailutoiminnasta karsittiin päällekkäisyyksien takia osanottajakatoa potenut kaksinpurjehduskilpailu kesäkuussa ja Meritien kilpailuviikonloppuna elokuussa ollut saaristokilpailu yhdistettiin Rysäkarin rysäys kilpailuun, joka järjestettiin yhteisvoimin Me:n ja EPS:n kanssa. Yksinpurjehdus säilyi ohjelmassa.

Junioritoiminta oli vaipunut lamauneen ja vaikka budjetissa oli rahaakin, se jäi kokonaan käyttämättä.

Syksyinen patikkaretki suuntautui 15.11. Porkkalanniemeen, jonne eräopas Stig Mattssonin johdolla suunnisti toistakymmentä talviurheilijaa. Yöllä oli satanut lunta ja maa oli valkoisena.

Vuoden kierto on urautunut tiettyihin uomiin, venemessut, kevätulkoiluretki, vuosikokous, veneiden kunnostus ja vesille laskut, kevättalkoot Merivalkamassa, keväteskaaderi, Merivalkaman juhannus, tiistaikilpailut, kilpailuviikonvaihde, yksittäisten venekuntien osallistuminen lähinnä Suomenlahdella järjestettyihin purjehduskilpailuihin. Näitä ovat Espoo- Suursaari, Helsinki-Tallinna ja Hangon Regatta, joissa ajoittain on menestytty mukavasti, jopa ensisijalle asti. Listaa täydentää syksyiset Eloseiluu, syyseskaaderi, syystalkoot Merivalkamassa, veneiden telakointi, syyspatikkaretki, syyskokous ja pikkujoulu.

1999

Vuoden ensimmäinen jäsenlehti yllätti nimen vaihtumisella. Postin kanssa tehty jakelusopimus ei sallinut Meriviesti nimeä kun samanniminen julkaisu oli jo entuudestaan Postin listoilla. Luovaa mielikuvitusta käyttäen lehti sai nimekseen Meritie.

Kivenmurskauksesta saadun voiton siunasi lopullisesti Uudenmaan lääninoikeus 11.1.1999 antamallaan päätöksellä, jolla se kumosi Espoon ympäristölautakunnan murskauslaitokselle antaman toimiluvan. Lääninoikeus palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi, koska päätöksen melu- ja pölyhaittaa koskevat selvitykset ja ohjeet olivat puutteelliset.

Niissähän pilkotti tarkoitushakuinen ”pukinsorkka”, kun pienimuotoisena v. 1997 aloitetun murskauksen pölynlaskeumamittari oli sijoitettu vallitsevien tuulten yläpuolelle ja mahdollisimman kauas murskaamosta. Ilmeisesti juuri siksi, että saataisiin pieniä laskeumalukemia, joilla voitaisiin perustella murskaamon ”olemattomia” haittoja. Kaupunki ei lähtenyt enää toivottomaan taistoon, vaan luopui hankkeesta.

Vartioinnissa siirryttiin v. 1998 syyskokouksen päätöksen mukaisesti vain veneen omistajien suorittamaan vartiointiin, jonka seurauksena parivartioinnista jouduttiin luopumaan. Monien kohdalle sattui täten kaksikin vartiovuoroa kaudessa, koska desimaali-ihmisiä ei ole. Laskettu vartiovuorojen määrä oli 1,4 vuoroa per kausi.

Veneilijöiden ensiapukurssi EA1 pidettiin 6.-7.2.

Tavanomaisten rutiiniksi tulleiden tapahtumien lisäksi mainittakoon pari merkittävää vierailua Meritiellä.

Piispa Eero Huovinen seurueineen vieraili Meritiellä Espooseen tehdyn piispantarkastuksen yhteydessä 23.4.1999. Vierailu päättyi kauniissa keväisessä säässä sujuneen tarkastuksen jälkeen lounaaseen Meritien paviljongissa hallituksen ollessa paikalla edustamassa Meritien jäsenistöä.

Espoon kaupungin nuoriso- ja liikuntalautakunta piti Meritiellä kokouksen 29.4 ja oli sen jälkeen kahvivieraanamme ja saimme tilaisuuden keskustella lähemmin Meritien ja Suomenojan sataman asioista omasta näkökulmastamme.

Meritielle oli saatu Jaakko Hernesniemen avulla oivallinen tilaisuus purjehduskauden avaamiseksi 22.-23.5 purjehtimalla kuunari Helena Turusta Helsinkiin. 24 ensiksi ilmoittautunutta pääsi mukaan. Olipa se mahtava purjehdus, jonka loppuhuipennuksena seilattiin Kustaanmiekasta sisään täysin purjein aurinkoisessa säässä ja navakassa tuulessa. Tarkempi selostus toisaalla tässä julkaisussa samoin kuin raportti suurta suosiota saavuttaneesta keväteskaaderista Tallinnaan.

Merivalkaman grillikatoksen paikka katsottiin juhannuksena ja merkattiin maastoon syystalkoiden aikana. Inkoon rakennustarkastaja suhtautui myönteisesti heti ensimmäisellä yhteydenottokerralla ja kävi myöhemmin syksyllä hyväksymässä paikan.

Iskujoukko teki rynnäkön Merivalkaman saunan katolle ja naamioi sen uudella palahuopakatteella.

Purjehduskilpailuissa Meritien lippu oli kunniakkaasti esillä Hangossa ja Päijänteellä.

Nettiin avattiin Meritien omat kotisivut, webbimasterina Mikko Kosonen.

Sitkeän monivuotisen uurastuksen ja painostuksen jälkeen saatiin kaupungin kanssa sovituksi Meritien omat talvisäilytyskorttelit, joissa saamme itse järjestellä paikat veneiden koon ja painon mukaan parhaaksi katsomallamme tavalla. Tosin saatuihin kortteleihin eivät kaikki meritieläisten veneet mahdu. Kiusa se on pienikin kiusa on ilmeisesti jonkun/joidenkuiden virkamiesten periaatteena, kun luontaisesti sopivimmat, lähinnä paviljonkia sijaitsevat korttelit jätettiin kaupungin hallintaan, ehkä nekin joskus saadaan, koska suurin osa niissä olevista veneistä kuuluu meritieläisille.

2000

Suomenojan talvivartiointi, puhutti muutamien ehkä lähinnä omituisiksi leimattavien seuratason päätösten takia. Vartiointi oli aloitettu koemielessä 1996 tiettyjen espoolaisseurojen toimesta kun ilkivalta ja varkaudet olivat saaneet liian suuret mittasuhteet. Päätoimittajan kirjoitus Meritien lehdessä kalahti ilmeisesti oikeisiin nilkkoihin syntyneistä älähdyksistä päätellen.

Meritunnelmaan virittäytyminen aloitettiin 23.3 kuuntelemalla ja katselemalla Pertti Dunckerin diaesitystä seikkailuistaan maailman merillä.

Purjehduskauden varaslähtö saaristoalus Aspöllä 25.-26.3 Utöön oli osallistujien mielestä mainio tapahtuma.. Kommodori joutui aikataulun yhteensattuman vuoksi peruuttamaan osallistumisensa, oli nimittäin toisen varaslähdön (Kreikan vesille suuntautuneen purjehduksen) kipparikokous samaan aikaan.

Aprillipäivänä ei pilailtu vaan oltiin tosimielellä talkoissa kun uusittiin paviljongin seiniin lautoja lähinnä etelän ja lännen puolelle. Talkoot jatkuivat myöhemmin kesällä maalisutien kanssa. Uutta maalia saatiin myös vartiotornin seiniin.

H- laituriin oli saatu syksyllä -99 kiinni jatkopala, kun Keilaniemestä häädettiin pursiseura liikemaailman alta. Luvattua aallonmurtajaa jäätiin kaipaamaan lähes koko kesän 2000 ajan, koska pitemmälle ulottuvan laiturin ulkopää on pahasti sään armoilla. Pieni pätkä aallonmurtajaksi tarkoitettua ponttoonia saatiin vasta loppukesästä, eikä sekään riittävästi vaimentanut lounaistuulen aallokkoa. Tämä johtikin muutamiin peruutuksiin H- laituriin siirtymisessä ja vastaavaan sählinkiin laituripaikkamaksujen kanssa. Paikkoja on 128 kpl, vaikka viimeisen paikan numero onkin 132. Ero johtuu siitä, että parilliset numerot ovat laiturin itäpuolella ja parittomat länsipuolella. Paikkojen leveyksissä on myös eroja, joten molemmilla puolilla ei ole yhtä paljon paikkoja.

Aloitettiin neuvottelut kaupungin kanssa H- laiturin sähköistämiseksi ja päästiinkin yhteisymmärrykseen. Tehtiin nopeasti sopimus, jonka perusteella H- laiturilaiset rahoittavat sähköistyksen ja saavat seuraavana vuonna vastaavan suuruisen hyvityksen laituripaikkalaskussaan. Ilmeisesti sopimuksen nopeassa hyväksymisessä nähtiin sellainen porkkana, että sähkö houkuttaisi muissa laitureissa olevia meritieläisiä siirtymään H- laituriin ja näin vapauttamaan paikkansa kaupungin jaettavaksi. Tavallaan Meritie siis lainasi korottomasti rahaa kaupungille hoitamalla homman itse ja kaupunki maksoi takaisin seuraavana vuonna pienentämällä vastaavalla summalla H- laiturin yhteislaskua. Hyvityksessä otettiin huomioon myös tehdyn talkootyön arvo ja sillä summalla kartutettiin H- laiturirahastoa pahojen päivien varalle. Voihan joskus käydä niin, että jokunen paikka jää täyttämättä mutta kaupungin lasku tulee joka tapauksessa täytenä, silloin on hyvä olla jotakin ”jemmassa”.

Uusi kaapeli kaupungin satamavarikon kulmalla olevasta kaapista piilotettiin maahan teitten varsia seuraten ensin itään ja sitten etelään H-laiturin kohdalla olevien telakointikorttelien itäpuolitse laiturin tyven lähellä olevaan kaapelikaivoon asti ja siitä valmista putkea pitkin tien ali laiturin rampin alle ja sen viereen pystytettyyn jakokaappiin. Jatkoyhteys talkoiltiin laiturille ja pystytettiin jakotolpat sopivin välein.

Luvanvaraiset kytkentätyöt teki Espoon Sähkön asennusosasto sovittuun hintaan. Maan kaivu ja kaapelin veto tehtiin myös sovitun urakan mukaisesti kaivuriurakoitsijan voimin ennen telakointipukkien sallittua määräaikaa syksyllä. Tarvittavan sähkösuunnittelutyön teki talkoilla Heikki Silvan, vaikka ei ole edes H-laiturilainen. Esimerkillistä talkootyötä seuran jäsenistön hyväksi, parhaat kiitokset.

Edellisenä vuonna oli grillikatoksen paikka määritetty ja sen mukainen toimenpideilmoitus tarpeellisine piirustuksineen lähetettiin Inkoon rakennustarkastajalle, varsinaista rakennuslupaahan katokselle ei tarvittu. Kuitenkin odoteltiin tarkastajan lausuntoa ja lopulta saatiin puhelimitse lupa jatkaa, kun tarkastajalla oli liian kiireiset katselmukset ympäri Inkoota niskoillaan. Useat talkooporukat valmistelivat grillikatoksen pystytystä. Erään silminnäkijän mukaan pyöröhirret ja muut rakennustarvikkeet lastattiin Suomenojalla autoon ja silminnäkijä lähti vesitse Merivalkamaa kohti osallistuakseen pystytykseen. Perille päästyään hämmästys oli suuri, kun hirret olivat jo päällekkäin ja kattoa taiteiltiin Stigun pettämättömällä silmällä, kun pyramidikaton jiireissä ei suoralla kulmalla ole mitään virkaa kuten ei veneen rakennuksessakaan. Niinpä ripeä talkooporukka taas loi lisää viihtyisyyttä omaan kesäkeitaaseemme, josta parhaat kiitoksemme. Jo Juhannuksen jälkeen saattoi saaressa grillailla, myös sateen sattuessa, kuivana uudessa katoksessa.

Tavanomaiset rutiiniohjelmaan kuuluvat tapahtumat seurasivat toisiaan, niistä toisaalla tässä julkaisussa sikäli kun on tarvetta. Mainittakoon tässä kuitenkin Eloseiluu, josta on kehittynyt ”toinen juhannus”. Merkittävimmät ohjelmanumerot olivat sukellusnäytös, jonka konkreettisena syynä oli lähes loppuun kuluneiden poijukettinkien vaihto vedenalaisin osin laitesukelluksena ja pinnalta Meribusterista veden päällisin osin. Kommandoryhmän muodostivat busterissa Mattssonin Stigu ja Kososen Jorma ja veden alla Rajaman Markku ja Santaholman Yrjö. Toinen merkittävä ohjelmanumero oli paellan luomistapahtuma, johon eri venekuntien taitavimmat kokit toivat omat vivahteensa ja veneistään tarpeelliset tarvikkeet. Paellan syönti yhdessä grillikatoksessa oli oma mieleen painunut nautintonsa.

Purjehduskilpailuista raportoitiin menestyksestä Hangon Regatassa LYS 2- luokassa voitto, Sunrise, pinnassa Mikko Kosonen, E- jollissa 4. Sija, Emma Lybeck. Helsinki-Tallinna Racessa viisi Meritien venettä ja Espoo- Suursaari Racessa kuusi.

Meritiellä oli virinnyt keskustelu erilaisten seuran toiminnan kannalta tärkeitten tehtävien pisteyttämisestä ja jonkinlaisten bonusten jakamisesta tilaston keulille sijoittuneille. Nobilis, meidän hovihankkijamme satamassa, tai oikeammin Kari Heikkinen ilmoittautui sponsoroimaan hanketta. Koeluontoisesti tänä runsaiden talkoiden täyttämänä vuotena pisteytysjärjestelmä sitten pystytettiinkin ja pikkujoulussa oli palkintojen jako. Aktiivisuuskilpailu kulki työnimellä Meritien malja, vaikka palkinnot eivät maljoja olleetkaan, vaan hyvää ja merelle suunniteltua vaatetavaraa. Kolme eniten pisteitä kerännyttä saivat valita mieleisensä palkinnot ja loput arvottiin jäljelle jääneiden talkoopisteitä keränneiden kesken.

Taas kerran kaupunki yllätti veneilykansan julkistamalla Tapiolan satama hankkeen. Tietysti heräsi pelko siitä, että tämä hanke imee kaikki satamien ja erityisesti Suomenojan kehittämiseen, ylläpitoon ja korjaukseen tarvittavat rahat. Meritien hallitus kirjoitti avoimen kirjeen espoolaisille päättäjille ja lähetti sen kaikille valtuuston jäsenille. Kirje julkaistiin joulukuun alussa myös Länsiväylässä.

2001

Espoon valtuusto hyväksyi Tapiolan satamahankkeen 21.1.2001, joten taistelimme jälleen kerran kuin Don Quijote tuulimyllyjä vastaan.

Tavanomaiseksi rutiiniksi muodostuneeseen toimintasuunnitelmaan saadaan aina silloin tällöin piristäviä lisiä. Mainittakoon tässä taas kerran purjehduskauden varaslähtö eli retki Bengtskärin majakkasaareen 28.- 29.4. Siitä on tarkemmin toisaalla tässä julkaisussa, mutta mainittakoon harmaahylkeen kuin tilauksesta tapahtunut esittäytyminen tyynen kauniina keväisenä päivänä Meritien kevätretkeläisille.

Uusille jäsenille jaettava tietopaketti ”Meritie, -meritien meriselitykset-” julkaistiin.

Kilpapurjehdusten piiriin kehitettiin H- venekisa kesäkuuhun ja osallistujia oli 7 venekuntaa. Muista kisoista raportoitiin mm: Voitto Hangon Regatassa Albin Express- luokassa, Happy Hour, team Jaakko Rantala, Juha Jernström, Mikko Kosonen. Voitto Albin Express- ranking kilpailussa Lauttasaaren edustalla, Happy Hour, pinnassa Jaakko Rantala. Sama vene voitti myös koko Albin Express rankingin. Voitto Helsinki- Tallinna Racessa, LYS 4-6, Sun Rice, pinnassa Mikko Kosonen. Voitto Rysäkarin Rysäyksessä, pikku LYS, Mimmi, pinnassa Jyrki Santaholma, miehistössä kommodori ja 3. sija luokassaan Falco, pinnassa Teuvo Lybeck. 3. sija Espoo- Suursaari Racessa LYS 3, Velmu, pinnassa Erkki Vartiainen ja samassa kisassa 4. sija LYS 2, Unnukka II, pinnassa Tapio Uimonen.

Retkipurjehdukset vakiintuneilla paikoillaan toteutettiin tänäkin kesänä. Liekö säätilauksissa ollut jotain epäselvyyksiä, kun keväteskaaderin ja juhannusretken riesaksi oli toimitettu sumuisia ilmoja. Onneksi osassa veneitä on jo tutkiakin, joten johtoveneiden avulla saatiin kaikki matkalaiset ongittua mukaan. Tietysti tarkalla navigoinnilla perinteisillä välineillä, kellolla, kompassilla ja lokillakin pärjäilee ja nykyisin lähes kaikilla on myös GPS, joka antaa lisävarmuutta, mutta niissähän ei näy muita kulkijoita, joten tutkan apu on aina tervetullutta. Eloseiluuta sumu ei häirinnyt ja syntyikin uusi osanottajaennätys, 17 venettä.

H- laiturin sähköt olivat käytettävissä, ei tarvinnut lähteä merelle akut tyhjänä, vaikka olisi pannut jääkaapin päälle jo edellisenä päivänä, ettei aikaa kuluisi jääkaapin kylmenemisen odotteluun ja sinne ladattavien arkojen elintarvikkeiden lastaukseen lähtöhetkellä.

H- laiturin vesiletkukelat olivat 10 vuoden käytössä kuluneet ja muoviset runko-osat auringon paisteessa hapristuneet. Laiturin jatkopätkässä ei vesiä ollut vielä ollenkaan. Siksipä aloitettiin keskustella kaupungin kanssa aikeesta saada vesihuolto uuteen uskoon saman rahoitusmallin mukaan, kuin sähköjä hankittaessa. Yllättäen hanke eteni yksinkertaisemmin, kaupunki lupasi toimittaa kelat ja tarpeelliset putkimateriaalit, jos Meritie tekee asennukset. Näin tehtiin ja laituri alkaa olla sellaisessa kunnossa kuin pitääkin. Vielä kun saadaan septitankkien tyhjennyksen imuputkisto riittävän tiuhassa olevin ulosotoin, että imutyhjennyksen voi tehdä omalla paikallaan olevasta veneestä, laiturin voisi sanoa olevan valmis, ellei vielä uusia vaateita keksitä. (Kenties automaattisia kohdevaloja ja videovalvontaa jotka aktivoituvat liiketunnistimista.) Syksyn pimeyden lähestyessä vaadittiin kaupunkia saattamaan kuntoon sataman laiturivalot, jotka olivat jo vuosia olleet epäkunnossa muutamia A- laiturilla palavia lamppuja lukuun ottamatta. Kun mitään ei alkanut tapahtua tarjottiin kaupungille mahdollisuutta kytkeä H- laiturin valot Meritien kaapeliin asentamalla rannan sähkökaappiin aikakello tai hämäräkytkin valoja ohjaamaan. Kellokytkin saatiinkin ja suurin osa valoista palamaankin.

Kasvaneen kävijämäärän kuormitus Merivalkaman saunassa on alkanut tuntua liialliselta. Sehän on tavanomaisen pikku kesämökin sauna ilman erillistä pesuhuonetta ja pukuhuonetta, jonka virkaa tekee tupa. Se estää tuvan käytön muilta, vaikka kuinka sataisi, jos sauna on käytössä. Eikä se ole suunniteltu kymmenien henkiöiden käyttöön joka ilta, jatkuva kosteus pääsee liian harvoin kunnolla kuivumaan. Siksipä syyskokous antoi hallitukselle tehtäväksi ryhtyä uuden saunan rakennusprojektin käynnistämiseen. Tehtävä otettiin tosissaan ja monien keskustelujen jälkeen päästiin niin pitkälle, että ideat muuttuivat piirustuksiksi ja rakennus- ja poikkeuslupa rumba päästiin alkamaan. Ennen syyskokousta Inkoon rakennustarkastaja oli jo käynyt 4.10 saaressa Stigun ja Maken kanssa siunaamassa kesän kuluessa porukoilla mietityn paikan sopivaksi.

2002

Saunaprojekti eteni papereiden toimittamisella Inkoon rakennusvalvontavirastoon ja vaikka kuinka yritettiin noudattaa satuja ohjeita bumerangi tuli takaisin. Naapurien kuuleminen ei enää tapahdukaan viran puolesta, vaan rakennushankkeen puuhamiesten on hoidettava se itse. Niinpä Kommodori kävi tutustumassa rajanaapureihin, joista lähin, Carolus Glanz asuu pikku kävelymatkan päässä Hannusjärvenmäellä. Keskimmäinen, Helena af Hällström puolestaan Kuhatiellä ja kauimmainen, eniten tutuksi tullut Göta Nordlund, Tammisaaressa. Kahdella ensimmäisellä ei ollut huomautettavaa ja kolmannella neutraali kanta. Kun naapurien kuulemispaperi oli liitetty hakemusnippuun asia eteni Inkoon kunnan virkaportaissa omaa rataansa ja on tätä kirjoitettaessa edelleen siellä jossakin.

Vuosikokous hyväksyi saunan rakennusprojektin ja loppukesällä rakennetaan perustukset pääosin tietysti talkoilla, mutta kaivuriakin täytyy saaressa käyttää, ettei rasitus ja ajan kuluminen näännyttäisi talkoomiehiä ja mikseipä naisiakin heti alkuunsa.

Vuosi on Meritien 30- vuotisjuhlavuosi, joka näkyy erikoisesti elokuussa, jolloin varsinaiset juhlatapahtumat viedään läpi. 

Tätä kirjoitettaessa on taakse jäänyt solmuilta ja ravintolaillanvietto kuunari M/Aux Kathrinalla 26.1, ensiapukurssi 16.-17.3, keväteskaaderi Tallinnaan14.- 16.6 ja juhannus Merivalkamassa 21.- 23.6 muutamien venekuntien kohdalta kummastakin päästä venytettynä, sekä muut rutiiniohjelmaan tavanomaisesti kuuluvat tapahtumat. Kaikissa on ollut sopivasti osanottajia, josta päätellen seura elää ja voi hyvin.

Tavanomainen purjehduskauden varaslähtökin on tehty yhden meritieläisen venekunnan voimin osallistumalla Purjehtijalehden lukijapurjehdukseen Välimerellä.

Evästeiden hyväksyntä Real Cookie Bannerin avulla